Stall Agenhoff


Shetlanninponikasvatus


Agenhoff kasvattaa monenlaiseen käyttöön sopivia poneja, joiden laatuun ja kasvatukseen on yritetty panostaa mahdollisimman hyvin. Olemme myös yrittäneet syvällistyä siihen, että meillä syntyvät varsat ovat hyvärakenteisia, hyväluonteisia ja terveitä ja joilla on kykyjä omaan lajiinsa. Tuleville varsoille mietitään jo alkumetreillä hyvä sukulinja, eli tammoille valitaan hyvät oriit ja oreille tarkan viivan mukaan tammat. Yksi tärkeä seikka on suvun tasaisuus ja menestyneisyys. Jokaisesta tallin siitosponista pidetään hyvää huolta kisaamisen ohella, jotta saataisiin aikaan hyviä yksilöitä hyvän huollon pohjalta. Enimmäkseen kasvatamme vain 1-polvista ponikantaa, joten suurin osa tallimme poneista on evm-sukuisia. Kaikkien kasvattamiemme ponien nimen loppuliitteenä on v. Agenhoff, joka toimii kasvattajanimenämme.

Varsojen tulevaisuus uusissa kodeissa (+ostoehdot)


Kun kasvattien on aika lähteä maailmalle, niille etsitään hyvät ja huolehtivat kodit, jotta ne pääsisivät etenemään elämässään jopa hyvällä menestyksellä eteenpäin. Tulevalta omistajalta toivotaan jonkinlaista panostusta ponin eteen, ainakin kisaamisen merkeissä.

Ostoehtoja seuraavasti:

- Kasvatti on merkittävä VRL:n hevosrekisteriin.
- Myös vanhempien VH-tunnukset, kasvattaja ja kasvattajanimi on rekisteröidessä mainittava.
- Emme halua löytää kasvattamaamme ponia heitteiltä.
- Kasvatin sivuille on merkattava kasvattaja ja linkki kasvattajan sivuille.
- Poni ei mene monttuun heti pari kuukautta oston jälkeen!
- Jos kyllästyttää, palauta kasvatti minulle asiallisen viestin kera.
- Panosta kasvattiin, ainakin kisaamisen merkeissä.

Kun teet ostotarjousta:

- Kerro minne ja mihin käyttöön tulisi.
- Millaisia tulevaisuudensuunnitelmia sinulla on kasvatin suhteen.
- Kilpailu- ja sivunäyttö on ehdoton.
- Tee ostotarjous osoitteeseen miam@mindless-dragon.net
- Otsikoi sähköpostisi asiallisesti aiheeseen liittyen.
- Hyvin huoliteltu ostotarjous on aina parempi kuin pikaseen rustattu.

KASVATTILISTA 2009

Ulkoasu © slice. 2009 Ulkoasun kuvat käytössä kuvaajan luvalla
Tämä on virtuaalitalli - This is a virtual-game stable


1